Puolan maatalouden erityispiirteet

Puolan maatalouden erityispiirteet

Kansantalouden haarana Puolan maatalous keskittyy yli neljäsosaan kansallisista työvoimaresursseista, ja sen osuus bruttokansantuotteen tuotannosta ei ole ylittänyt pitkään aikaan 10%. Näin ollen tulot, ja siten maaseudun väestön elintaso, ne ovat paljon pienempiä kuin kaupunkiväestö. Maaseudun perheiden huono tulotilanne aiheuttaa sosiaalisia ja poliittisia konflikteja ja vähentää mahdollisuuksia rahoittaa nuorisokoulutusta, aiheuttaen syvää sivilisaation jälkeenjääneisyyttä.

Puolassa, mallin mukaan Euroopan unionin maat, maaseudun monitoimisen kehityksen aihe näkyy yhä useammin. Tämän käsitteen alkuperäiset oletukset heijastuivat tällaisiin hallituksen asiakirjoihin jo 1990-luvun alussa, Miten: Puolan strategia ja oletukset maaseudun sosioekonomisesta politiikasta, maatalouden ja elintarviketalouden alalla vuoden ajan 2000. Strategiasi, maatalouden lisäksi, olettaa maaseudun muiden tuotanto- ja palveluosastojen kehittämisen, mm. matkailu, mukaan lukien maatalousturismi. Edellä mainitun kehityksen pitäisi johtaa maaseudun asukkaiden sosiaalisten ja elinolojen parantumiseen tulevaisuudessa ja pysäyttää ylityövoiman ulosvirtaus kaupunkiin.

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen ministeriön laatimien asiakirjojen mukaan. Maaseudun kehittämisen ja maatalouden johdonmukainen rakennepolitiikka, historiallisten olosuhteiden vuoksi, vuosien laiminlyönti, samoin kuin systeeminen muutos, tällä hetkellä maaseudulle on ominaista:

– teknisen infrastruktuurin alikehitys (kallis, puhelintoiminta, kaasutus), yhteistyössä mm. se lisää uusien investointien kustannuksia ja estää sijoittajia;

– sosiaalisen infrastruktuurin alikehitys (käydä kauppaa, alus) ja kulttuurinen (koulutus, kulttuuri- ja oppilaitokset jne.);

– asukkaiden matala koulutustaso ja matala ammatillinen pätevyys;

– korkea työttömyysaste, paikallisten laitosten ja suurten valtionyritysten rakenneuudistuksesta ja yksityistämisestä, läheisissä kylissä;

– väestön riippuvuus maataloustuloista ja riittämättömät työllisyys- ja tulomahdollisuudet maatalouden ulkopuolella;

– viljelijöiden itsensä passiivinen asenne, samoin kuin paikallishallinnot;

– maaseudun kehittämistä tukevien laitosten ja järjestöjen heikkous;

– alhainen tulotaso, joka rajoittaa muiden kuin maataloustuotteiden ja palvelujen todellista kysyntää.

Maaseutualueiden luetellut ongelmat pahentavat lisäksi:

– maatalouden rakenteen pirstoutuminen;

– maatilojen kiinteän omaisuuden jatkuva pääomapohjan poistaminen ilman mahdollisuutta niiden jälleenrakentamiseen;

– huono varustus nykyaikaisilla maatalouskoneilla ja työkaluilla;

– matala asiantuntemus;

– epäonnistuminen tuotannon koon ja laadun sopeuttamisessa asiakkaiden vaatimuksiin;

– maatalousmarkkinoiden täydellinen puuttuminen tai huono järjestäminen.

Maatalouden nykyaikaistaminen ja uudelleenjärjestely markkinatalousperiaatteiden aikakaudella kattaa paitsi itse maataloustuotannon rakenteelliset muutokset, mutta myös maaseutu yleensä. Vakavin tehtävä, maaseutualueita ja maataloutta koskevan valtion politiikan edessä, on pysäyttää maaseudun perheiden tulojen lasku ja käynnistää tulomekanismit, mukaan lukien. luomalla uusia työpaikkoja.

Yksi tämän alueen toiminnan suunnista on maatalouden kehittäminen. Siinä yhdistetään mahdollisuus muotoilla maaseudun kestävän kehityksen edellytyksiä luonnonympäristön suojelulla ja maaseudun kulttuuriperinnön säilyttämisellä. Siksi maatalouden pitäisi:

– varmistaa maaseutualueiden luonnon- ja maisema-arvojen suojelu ja rikastaminen;

– pyrittävä ylläpitämään tuotantopotentiaalia, erityisesti maatalouden käyttöön soveltuvat maavarat;

– luoda uusia työpaikkoja, ja siten estää ihmisten liiallinen muuttoliike maaseudulta kaupunkialueille.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. pakolliset kentät on merkitty *